Kesän avoimet Grand Prixit

Kesän 2017 avoin GP julkaistaan kesäkuun aikana täällä!

AVOIMEN GP:N FINAALI 2016

27.8.2016 ajettiin perinteinen avoimen GP:n finaali, johon osallistuivat kesän osakilpailujen 15 parasta kuljettajaa. Aluksi selvitettiin lähtöjärjestys ensimmäiseen finaaliin 10 minuutin aika-ajolla. Aika-ajojen tulokset: 1. Jussi Orrenmaa (53.176), 2. Juuso Jutila (53.404), 3. Kari Myllykoski (53.833) 4. Petri Mansikka, 5. Ronny Kaitajärvi, 6. Joni Rintaniemi, 7. Samuel Uusitalo, 8. Aleksi Myllynpää, 9. Janne Pajunen, 10. Ari Kukkola, 11. Tuomo Haapoja, 12. Timo Kukkola, 13. Antti Merta, 14. Arto Laakso, 15. Christoffer Backlund.

Kovan väännön ja muutaman epäonnisen käänteen jälkeen ensimmäisen finaalin maaliintulojärjestys kärjen osalta oli: 1. Joni Rintaniemi, 2. Petri Mansikka, 3. Aleksi Myllynpää. Toiseen finaaliin lähdettiin ensimmäisen finaalin sijoitusten perusteella ja autot käännetyssä järjestyksessä. Toisen finaalin voittoon koko joukon perältä nousi ensimmäisessä finaalissa rengasrikon kokenut Jussi Orrenmaa. Toinen sija meni tasaisesti ajaneelle Ronny Kaitajärvelle, joka taisteli koko kisan voitosta aina viimeiselle kierrokselle saakka. Kolmanneksi ruutulipulle ennätti Ari Kukkola.

Molemmat finaalit pisteytettiin ja lopputulokset tiukasta kisasta ovat seuraavat. Ensimmäisen finaalin voittaja Joni Rintaniemi varmisteli toisen finaalin nelossijallaan koko kisan voiton! Kolmas sija jaettiin Jussin ja Aleksin kesken tasapistein.

1. Joni Rintaniemi 37 pts

2. Ronny Kaitajärvi 30 pts

3. Jussi Orrenmaa 25 pts

3. Aleksi Myllynpää 25 pts

4. Ari Kukkola (21 pts), 5. Petri Mansikka (18 pts), 6. Arto Laakso (14 pts), 7. Juuso Jutila (12 pts), 8. Samuel Uusitalo (9 pts), 9. Tuomo Haapoja (6 pts), 10. Kari Myllykoski (2 pts), 11. Janne Pajunen (2 pts), 12. Timo Kukkola (1 pts), 13.Christoffer Backlund (0 pts), 14. Antti Merta (0 pts).

PowerPark kiittää kaikkia avoimeen osakilpailuun osallistuneita ja onnittelee finaalin kärkikolmikkoa! Perinteinen Avoin GP saa jatkoa jo talvikaudella 2016/2017! Lisää tulevasta talven avoimesta GP:stä myöhemmin talven avoimen GP:n sivuilla!

Avoimen GP:n finaali 2015

30.8.2015 ajettiin kovatasoinen avoimen GP:n finaali, johon tiensä selvitti 15 kuljettajaa kesän aikana järjestetyistä osakilpailuista. Kisassa ajettiin 10 minuutin aika-ajo, jonka tulosten perusteella startattiin ensimmäiseen 15 kierroksen finaaliin. Toiseen finaaliin lähdettiin ensimmäisen finaalin sijoitusten perusteella ja autot käännetyssä järjestyksessä. Molemmat finaalit pisteytettiin ja lopputulokset tiukasta kisasta ovat seuraavat:

1. Samuel Uusitalo 37 pts

2. Petri Mansikka 25 pts

3. Jarkko Uusitalo 23 pts

4. Marko Mäkiniemi (22 pts), 5. Johannes Nyman (22 pts), 6. Ronny Kaitajärvi (18 pts), 7. Matti Lahtinen (17 pts), 8. Juuso Rauhala (11 pts), 9. Juuso Jutila (10 pts), 10. Ari Kukkola (8 pts), 11. Risto Laakso (6 pts), 12. Ville Tuomaala (3 pts), 13. Aleksi Myllynpää (0 pts)

PowerPark kiittää kaikkia avoimeen osakilpailuun osallistuneita ja onnittelee finaalin kärkikolmikkoa! Avoin GP järjestettiin ensimmäistä kertaa tänä kesänä ja se saa jatkoa jo talvikaudella 2015/2016! Lisää tulevasta talven avoimesta GP:stä myöhemmin näillä sivuilla!

Alla kuvia kesän 2015 finaalista

Avoin1
Avoin10
Avoin11
Avoin12
Avoin13
Avoin14
Avoin15
Avoin2
Avoin3
Avoin4
Avoin5
Avoin6
Avoin7
Avoin8
Avoin9

 Powerpark Elämyspuisto

Puistotie 3, 62300 HÄRMÄ
p. +358 10 3477 600
info@powerpark.fi

 

Seuraa Meitä

facebook
twitter
Instagram
YouTube

POWERPARK

Puheluhinnat 010 numeroon soitettaessa:

- 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min (alv 24%) (lankapuhelin)
- 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min (alv 24%) (matkapuhelin)
- ulkomailta soitettaessa hinta määräytyy paikallisen operaattorin hinnaston mukaisesti.
© 2017 Powerpark