PUISTOKUMMIT

PUISTOKUMMIT POWERPARKISSA

Puistokummit ovat PowerParkin työntekijöitä, jotka voivat tulla lapsen mukana laitteisiin, joihin tämä ei yksin vielä saa tai uskalla mennä. Lapsen vanhemman tai lapsen seurassa olevan muun aikuisen tulee kuitenkin olla mukana laitteen läheisyydessä käynnin ajan. Puistokummit tunnistaa vihreästä huomioliivistä. Puistokummit päivystävät huvipuistossa kesäkaudella 2018 Maailmanpyörän vieressä 18.6.–12.8. välisenä aikana joka päivä klo 12–18.

Palvelu on ilmainen, mutta lapsella on oltava lipputuote. Puistokummit on tarkoitettu alle 12-vuotiaille lapsille. Kastumisen vuoksi Puistokummit eivät tule Kwai Riveriin. Puistokummi käy lapsen kanssa kerrallaan korkeintaan kolmessa laitteessa, jonka jälkeen vuoro siirtyy seuraavalle. Mikäli kaikki Puistokummit ovat varattuja, Puistokummien pisteen luo voi jäädä jonottamaan.

TIEDOTE PUISTOKUMMITOIMINNASTA

PowerParkin huvipuisto ja Härmän lukio aloittavat täysin uudenlaisen yhteistyön kevään aikana. Härmän lukion opiskelija saa räätälöidyllä puistokummikurssilla sellaiset tiedot ja taidot, että hän pystyy toimimaan itsenäisesti PowerParkin huvipuistoasiakkaan tukena, kun asiakkaan läheinen ei kykene laitteisiin menemään.

Laitekummikurssi käsittää työharjoittelua kolme päivää, kesätyön PowerParkissa ja raportin kesätyöstä ja palautekeskustelut. Härmän lukio on palvelu- ja matkailualan yrittäjyyteen profiloitunut yleislukio.

- Tämä on uraa uurtavaa yhteistyötä. Lukiomme antaa opiskelijoille työhön täsmäkoulutuksen laitekummikurssilla. Nuoret kokevat kesätyön huvipuistossa mielenkiintoiseksi ja työ tarjoaa myös huimia elämyksiä, Jari Salminen Härmän lukion rehtori sanoo.

- Laitekummikurssit syventävät yhteistyötä Härmän lukion ja PowerParkin kesken entisestään. Suuri osa PowerParkin kesätyöläisistä on lukioikäisiä nuoria, joten tämä sopii niiltäkin osin erittäin hyvin yhteistyöhömme, Veli-Matti Lillbacka Lillbacka Powerco Oy:n hallituksen jäsen toteaa.

- Tahdomme laajentaa asiakaspalveluamme tällä tavoin - sillä välttämättä, eri syistä, kaikille ei ole kaveria kaikkiin laitteisiin, Lillbacka jatkaa.

Laitekummikurssi sisältää 10 tuntia psykologiaa, 5 tuntia asiakaspalvelua, 5 tuntia ensiapua ja 2-3 päivää työharjoittelua. Laitekummikurssin vaatimukset ovat 16 vuoden ikä, kestää kaikki laitteet ja on Härmän lukion opiskelija.

Puistokummikurssilla opiskelija perehdytään puistokummitoimintaan, lasten ja perheiden kohtaamiseen, asiakaspalvelun perusteisiin ja toimintaan lasten tapaturmatilanteissa. Kurssi toteutetaan siten, että se parantaa osallistujan itsetuntemusta ja antaa valmiuksia kohdata erilaisia lapsia. Kurssi sisältää 10 h valmiuksien antamista psykologian näkökulmasta kuten teoriaa lapsen kehitystasosta, yleisimmistä lasten peloista ja ylivilkkaushäiriöistä sekä ohjeita niiden pohjalta tilanteissa toimimiseen, ohjeita ryhmän vetämiseen, ohjeita läsnäoloon, tunneälyyn ja itsensä ilmaisun rohkeuteen.

Lisätietoja: Jari Salminen, rehtori, Härmän lukio
puh. 044 4834280
sähköposti: jari.salminen@kauhava.fi

Veli-Matti Lillbacka, hallituksen jäsen, Lillbacka Powerco Oy
puh. 050 557 5387
sähköposti: veli-matti.lillbacka@lillbacka.com

www.powerpark.fi https://peda.net/kauhava/harmanlukio

 Powerpark Elämyspuisto

Puistotie 3, 62300 HÄRMÄ
p. +358 10 3477 600
info@powerpark.fi

 

Seuraa Meitä

facebook
twitter
Instagram
YouTube

POWERPARK

Puheluhinnat 010 numeroon soitettaessa:

- 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min (alv 24%) (lankapuhelin)
- 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min (alv 24%) (matkapuhelin)
- ulkomailta soitettaessa hinta määräytyy paikallisen operaattorin hinnaston mukaisesti.
© 2018 Powerpark